perjantai 22. huhtikuuta 2011

Last Friday Night

Olen lakannut kynsiä ahkerammin jo pari vuotta, mutta koristelut ja erilaiset tekniikat ovat tulleet mukaan vasta viime syksynä. Aluksi käytin lähinnä lakkoja, joiden hinta oli korkeintaan n. 8e, mutta viimeaikoina olen ruvennut panostamaan myös hieman kalliimpiin lakkoihin.

Yksi eniten käyttämäni lakka on O.P.I  Alpine Snow, mikä on puhtaan valkoinen pohjalakkani. Käytän sitä lähes kaikkien kirkkaitten värien alla, sillä valkoinen pohja kirkastaa värejä.  Niin meikatessa kuin kynsien lakkaamisessa, on mielestäni tärkeää panostaa pohjatyöhön. Tästä syystä ostinkin pohjalakakseni hieman laadukkaamman ja samalla myös hieman kalliimman lakan. Samalla periaatteella käytän myös O.P.I:n päällyslakkaa.

Olen täysin varma että on olemassa yhtä laadukkaita ja halvempiakin lakkoja, mutta itse olen päätynyt O.P.I:n sen helpon saatavuuden takia. Netistä olen tilannut kynsitarvikkeita vain suomesta, mutta tavoitteena olisi tutustua lähiaikoina myös ulkomaalaisiin nettikauppoihin. Syy siihen, että en ole tilannut kalliimpia lakkoja netistä halvemmalla on se, että en ole aikaisemmin kokenut tarvitsevani niitä. Halvemmatkin lakat näyttävät todella hyvältä hyvällä pohja- ja päällystyöllä, ja yksi suosikkimerkeistäni onkin 3e/pullo maksava Depend.

Myönnän kuitenkin, että harrastuksen syventyessä kiinnostus erikoisempiin lakkoihin on lisääntynyt, ja markettien lakat eivät enää tarjoa sitä kaikkea mitä ehkä haluaisin. Tästä syystä joudunkin pian varmasti taipumaan, ja tutustumaan ulkomaisiin nettikauppoihin. Tietenkin pidän blogin ajan tasalla ensimmäisistä kokeiluista ja kerron teille risuja ja ruusuja aloittelijan näkökulmasta!

Lopuksi päivän kynsikuvat, joissa lakkana on yllättäen toinen O.P.I:n värilakkani, Last Friday Night. Lakka on kokoelmasta Teenage Dreams, minkä O.P.I teki Katy Perryn kanssa yhteistyössä. O.P.I:lla on ollut ihania kokoelmia viime vuonna, mutta kuten sanottu, en ole aikaisemmin kaivannut erikoislakkoja, puhumattakaan glitter-lakoista! Tässä kuitenkin ihana ja liian kallis glitter-lakka, minkä tuijottamista en malta lopettaa.





(tipuja ei vahingoitettu kuvauksissa)


Depend nro 171

O.P.I. Last Friday Night

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Odotan innolla kommenttiasi! <3