torstai 30. kesäkuuta 2011

Flowers in The Window

Nämä kynnet rakentelin päässä jo viime viikolla, ja nyt pääsin vihdoin toteuttamaan ne. Olin ajatellut koristeluiden vievän paljoltikin aikaa, mutta loppujen lopuksi kukkien tekemiseen meni vähemmän aikaa kuin konadointiin (kukkien malli kopioitu täältä) . En aluksi osannut päättää vihaanko vai rakastanko lopputulosta, mutta päädyin rakastamaan sitä. On kiva kun kynsissä on jotain alusta alkaen itse tekemää! Olin myös onnellinen, että pääsin vihdoin käyttämään keväällä ostamaani Dependin vaaleankeltaista lakkaa, mikä on pyörinyt lakkakaapissa lähes käyttämättömänä. Myös China Glazen White Cap pääsee vihdoin blogiin! Laitoin muuten näihin kynsiin kaksi kerrosta Rimmelin päällyslakkaa, ja lakan toimivuudesta kertoo ehkä se, että nyt pöydällä komeilee uusi Seche Viten  päällyslakka.





 




















Depend nro 210
China Glaze White Cap

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Holiday


Vietin viime viikon Välimeren auringon alla, mistä syystä blogi oli myös lomalla reilun viikon. Nyt olemme kuitenkin molemmat palanneet (allekirjoittanut myös konkreettisesti palanut)! Luonnolleni tunnollisena arvoin reissuun mukaan kaksi lakkaa, sillä eiväthän sormet pärjää yksillä lakoilla mitenkään koko viikkoa. Viikon alussa kynsillä oli pinkki Models Own Pink Punch, mistä en tajunnut valitettavasti ottaa kuvaa, buu. Onneksi lakka on ollut kuitenkin ollut aikaisemminkin esillä blogissa, ja voit nähdä sen esimerkiksi tästä.

Ensimmäinen vaihtolakkani oli China Glazen Pink Voltage, mikä pääsi kuvaan altaalla:





Toinen vaihtolakkani oli myös China Glazen, ja erityisen sopivasti merkin Poolside kokoelmasta sininen Towel Boy Toy. Kuvaan lakka pääsi purjehdusreissulla:




Toisin kuin sormet, varpaat saivat olla koko viikon yksillä lakoilla. Tämän kunnian osoituksen sai Models Ownin Fluro´ Orange lakka:





Ostin reissua varten erikseen uuden alus- ja päällyslakan Rimmeliltä. Olen ollut tyytyväinen Rimmelin mattapäällyslakkaan, joten halusin tästä syystä kokeilla juuri kyseistä merkkiä. Aluslakka on vahvistavaa ja päällyslakan lupailtiin kestävän jopa 10 päivää. 




Olin tyytyväinen tähän yhdistelmään Models Ownin Pink Punchin kanssa, sillä lakka kesti lohkeilematta jopa neljä päivää. Tällöin laitoin heti aluksi kaksi kerrosta päällyslakkaa, enkä lisännyt sitä enää seuraavina päivinä. Kynsiin numero kaksi, missä oli CG Pink Voltage, laitoin vain yhden kerroksen päällyslakkaa ja lakat lähtivät jo kahden päivän päästä. Jumbo-tilalle pääsi kuitenkin Towel Boy Toy –lakka, sillä kärjet olivat kuluneet jo heti seuraavana päivänä, yhden päällyslakkakerroksen kanssa.  

Pidän todella paljon Rimmelin paksuista siveltimistä, joten en aio vielä luovuttaa näiden ostosten kanssa. Ensi kerralla laitan kaksi kerrosta päällyslakkaa, ja toivon että lakkaukset pysyvät pidempään kuin kaksi päivää. Jos eivät pysy, joudun myöntämään tappioni ja ostamaan jotain laadukkaampaa. Peukut kuitenkin pystyyn Rimmelin puolesta halvan hinnan takia (7e/pullo)!


Models Own
Pink Punch
Fluro' Orange

China Glaze
Pink Voltage
Towel Boy Toy

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Rainy Days And Mondays

Lämpenin nyt jotenkin todella paljon skittle-kynsille, joten päädyin maanantaina tekemään siniset skittlet. Oikeastaan pääasiana oli, että pääsin tekemään valkoisia pisteitä, ja minulla olisi siihen hommaan dotting tool, mutta en ole vielä päässyt ihan sinuiksi sen kanssa. En meinaa saada pisteistä samankokoisia ja jokin muukin siinnä mättää. Ehkäpä nämä ongelmat häviäisivät harjoittelemalla, mutta nyt kun kaikissa koristelulakoissani on siveltimen lisäksi myös metallikärki, on pisteiden teko niillä super helppoa ja dotting tool tuppaa unohtumaan (seliseli).  Tässä kuitenkin siniset skittlet valkoisilla palloilla:



Peukalossa on käytetty Rimmelin Sky High 825 –lakkaa, mikä saa aikaan valkoisen kanssa ihme reaktion. Sekä näissä pisteissä, että aikaisemmissa kokeiluissa valkoisen crackle-lakan kanssa, valkoinen muuttuu keltaiseksi tämän lakan päällä. En todellakaan tiedä mistä se johtuu, mutta aika tyhmä juttu, buu. Muuten Sky High on kuitenkin kaunis ja peittävä turkoosi, hyvällä siveltimellä.

Tumman sininen nimettömässä on Dependin 171, mikä on myös hyvin peittävä ja ihanan ohut. Dependin lakoissa hinta-laatu –suhde on todellakin kohdallaan (pullo 3e) ja suosittelenkin merkkiä lämpimästi!

Keskisormi ja pikkurilli on lakattu China Glazen lakoilla: pikkurilli Turned Up Turquoisella ja keskisormi Towel Boy Toylla. Molemmat ovat todella intensiivisiä värejä ja hyviä lakkoja myös levittyvyydeltään. Molemmat on tilattu MiMaxin verkkokaupasta, missä China Glazen lakoilla on valitettavasti melko suolainen hinta.

Viimeisenä vielä etusormi, mihin on käytetty O.P.I:n Alpine Snow –lakkaa. Valitettavasti kyseisestä lakasta on enää pohjat jäljellä, ja nekin viimeiset paksua ja huonosti levittyvää. Siksipä minulla onkin uusi perus valkoinen etsinnässä, ja ihmeekseni alan pikkuhiljaa päätyä Wild & Crazy –merkin valkoiseen. Olen kuullut yllättävän paljon kehuja lakasta, joten ehkä kokeilen itsekin, vaikka hieman skeptinen olenkin merkistä. Onneksi jos lakka ei olekaan kehujen arvoinen, ei hinta hirveästi kirpaise (n. 3e).

Toivottavasti tykkäätte! :>



Rimmel 
Sky High 825

O.P.I 
Alpine Snow

Depend 
171

China Glaze
Turned Up Turquoise
Towel Boy Toy

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Barbara Streisand


Nyt on kyllä vähän huonot kuvat, mutta pakko näyttää teille tämän hetkiset varpaankynteni. Saanko esitellä, Luigi ja Barbara! 



Natural Code 4 Cheep Up

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Overload

…eli överit. Päätin eilen haluavani keltaiset kynnet, ja päädyin tottakai China Glazen Yellow Polka Dot Bikini –lakkaan (SUOSIKKI!). Koristeluvaiheeseen tultuani päätin, etten jaksa tehdä mitään kovin aikaa vievää ja päädyin kynsitarroihin. Oikeastaan päädyin tekemään uusintaversion näistä kynsistä, paikkaamalla edellisen kerran virheet. Alkuperäisissä kynsissä alla oleva lakka oli liian märkää, ja jäykät tarrat nostivat lakkauksia ylöspäin (tarrat ovat Kiss-merkkisiä). Toinen virheeni alkuperäisissä kynsissä oli se, että käytin pikakuivattavaa päällyslakkaa, vaikka paketissa se kielletään. Tämä siis nostaa vielä lisää tarrojen reunoja, ikään kuin käpristäen ne. Tällä kertaa tosin laitoin oikeaa päällyslakkaa, mutta hieman liikaa (hups). Erona alkupeäisiin kynsin oli vielä strassit, joita lisäsin joka kynteen kaksi kappaletta, överi-efekti valmis! 

(peukalo vahingoittui  mandariinin kuoreen)


China Glaze Yellow Polka Dot Bikini
O.P.I Alpine Snow

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Summer in the City

SKITTLE! Ulkona on nyt niin ällöttävän ihanaa, että oli pakko tehdä super-kesäkynnet. Aluksi suunnitelmissa oli lakata kynnet vain erisävyisillä punaisilla, mutta sitten huomasinkin jo tekeväni erilaisia koristeluita, hups.

Oli kiva kartoittaa hieman kynsilakkoja ja kokeilla eri värejä, sillä innostuin parista vanhemmasta lakasta aika paljon. Toisaalta jouduin myös pettymään, sillä yksi vanha suosikkilakkani, Maybellinen Hot Salsa 490, oli muuttunut pullossa heleästä korallista sumuisen punaiseksi. Vähän harmittaa, mutta aika aikaansa kutakin kai. Yllättäjänä toimi taas Models Own –lakat, sillä en vaan meinaa uskoa kuinka hyviä merkin lakat ovat suhteessa hintaan ja ostopaikkaan (Seppälä-kompleksi).  



Vihdoinkin uskalsin muuten kokeilla irtoglitteriä! Olen varjellut ja säästellyt niitä sillä ne ovat niin hienoja, mutta parhaitenhan ne näkyvät kynsillä :> Keltaiset  viivat ja valkoiset pallot on tehty koristelulakoilla ja crackle-kynnet on tehty IsaDoran vaaleanpunaisella graffitilla.







Nyt takaisin parvekkeelle fiilistelemään uusia parvekekukkia. Nauttikaahan tekin! :>


Models Own
Pink Punch
Fluro' Orange

China Glaze
Pink Voltage

 Maybelline
Hot Salsa 490

Depend
034

IsaDora
Graffiti Nails Masterpiece Pink 803



maanantai 6. kesäkuuta 2011

Copy Cat

Olin viime viikonloppuna reissulla Tukholmassa ja jouduin siitä syystä pitämään samoja lakkoja neljä päivää. Päivää ennen lähtöä tein itselleni kolmet lakkaukset, mutta en ollut tyytyväinen mihinkään. Siispä päätin lakata vain yhdellä lakalla tavalliset kynnet ja toivoin että en kyllästyisi. Lakaksi valitsin Natural Coden Pink Punk:in, samean pinkin lakan. Natural Codet ovat jotkut todella kivoja ja jotkut aivan surkeita. Tämä väri kuului todella kivoihin, mutta levittyvyys ja peittävyys taas eivät olleet niinkään kivoja. Tästä syystä lakkaa päätyi kynsiin ainakin neljä kerrosta ja päälle vielä Rimmelin matta päällyslakka. Ei tarvitse varmaankaan pitemmin kertoa missä kunnossa kynnet olivat eilen kun kotiuduin…

Voin kertoa että teki luonnolle vähän pahaa olla tämän näköisien kynsien kanssa liikenteessä:




Tänään pääsin vihdoin kuitenkin tekemään uudet kynnet, ja päädyinkin pitkästä aikaa tummaan väritykseen. Idean näihin kynsiin sain joskus Chloe’s Nails –blogista, mutta en nyt löydä kyseisiä kynsiä blogista, buu. Tässä kuitenkin oma versioni Chloe’s Nails –blogin kynsistä:























Pohjana on Rimmelin Black Cap –lakka, minkä päällä O.P.I:n ihana Last Friday Night. Päälle vielä konadoinnit mustalla laatasta M60, ja voilá! :>


Rimmel Black Cap 80

O.P.I Last Friday Night

Konad M60

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Turquoise Hotel

Tässä ensikokeilussa China Glazen Turned Up Turquoise, pullossa vihreän värinen neon-lakka shimmerillä. En ole aikaisemmin välittänyt kovinkaan paljoa shimmer-lakoista, mutta nyt kuitenkin huomaan omistavani melko monta kyseistä lajia ja jopa pitäväni niistä. Shimmer-lakat hohtavat ihanasti auringossa, ja ne toimivat hyvin ilman erityisiä koristeluita, mutta tietysti myös koristeluiden kanssa. Ehdoton kesä-must! 



China Glaze Turned Up Turquoise
Konad M57