torstai 19. toukokuuta 2011

Hate to Say I Told You So

Viime päivät ovat olleet melko opettavaisia mm. kynsien suhteen joten ajattelin jakaa kanssanne muutaman opin. Toivottavasti näistä on jollekin muullekin apua!

Ohje 1. Koristele minimalistisesti. Tämä kohta pätee varsinkin nyt, kun minulla on uusia välineitä ja materiaaleja, on halu kokeilla niitä kaikkia yhtä aikaa suurimmillaan. ”Jos tuonne laittaisi vielä jotain pientä” – ajatus on hyvä jättää omaan arvoonsa, sillä varma tapa pilata hyvät lakkaukset on ylikoristelu. 

Ohje 2. Käytä myös akryylikynsien kanssa aluslakkaa.  Tämä selvisi eilen alla olevia lakkauksia poistaessa, kun väri oli imeytynyt kynteen tietyistä kohdista. Ohje numero kolme on tähän ohjeeseen jatkoa.

Ohje 3. Älä poista akryylikynsistä kynsilakkoja asetonipitoisella poistoaineella. Vaikka olen tietoinen siitä, että akryylejä poistetaan asetonilla ja olen usein kuullut tämän kiellon, täytyi minun silti kokeilla. Asetonipitoinen poistoaine pehmensi kynsien reunoja, ja sai ne repsottamaan. Repsottaminen on minulle todella paha, sillä tuppaan repimään kaikkea mikä repsottaa. Tämän seurauksena joudun tänään tekemään uudet rakennekynnet.

Ohje 4. Älä käännä auki olevia pakkauksia ylösalaisin, ellet halua sisältöä ulos. Tämä pätee hyvin moneen asiaan, enkä usko sen tarvitsevan lisäselvityksiä.

Ohje 5. Laita koristelulakkojen siveltimet suorana pulloon. Itse olin laittanut siveltimen huolimattomasti pulloon takaisin, ja sivellin jäi siihen asentoon missä se oli ollut pullossa. Kun yritin jotenkin suoristaa sutia, onnistuin repäisemään siitä puolet karvoista irti. Pitäkää siis parempi huoli omistanne.

Ohje 6. Suunnittele kynnet etukäteen. Tämä kannattaa tehdä edes alustavasti, sillä jos lähdet lakkaamaan kynsiä täysin ilman suunnitelmia, on tuloksena epämääräiset kynnet paksuilla lakkauksilla, sekä 1. ohjeen unohtaminen. Tästä esimerkkinä eilisen kynnet jotka rikkoivat heti ohjeita 1, 2, 4 ja 6 sekä jälkikädessä ohjetta 3:




Kuvassa kahdeksan kerrosta lakkaa + koristelut

China Glaze 
 Yellow Polka Dot Bikini
 Towel Boy Toy

1 kommentti:

  1. Mut hei, kynnet näyttää rakenteellisesti hyviltä! :)

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttiasi! <3