sunnuntai 7. elokuuta 2011

Cotton Fields

Tein ensimmäistä kertaa itselleni koristelut kuivakukkia käyttämällä, ja vaikka itse olen erityisen tyytyväinen lopputulokseen, ei kamerani ollut selvästikään mielissään. Päädyin ottamaan yli 90 kuvaa kynsistä, ja alla olevat kolme kuvaa olivat ainoat ”ei niin kauheat” –kuvat. Kuvausta varmasti haittasi kynsien superkiilto, sillä näihin kynsiin upposi muutama kerros päällyslakkaa epätoivoisten tasoitusyritysten takia.

Alkuperäinen suunnitelma kuitenkin tälle päivälle oli tehdä kirkkaat koristelut, mutta jostain syystä Mavalan Mauve Gende –lakan houkutus koitui liian suureksi. Uskon jakavani mielipiteeni usean kanssa, kun sanon Mavalan lakkojen olevan aivan katastrofaalisia, mutta jostain syystä tämä kyseinen lakka toimii kuin parempikin lakka. Kaksi kerrosta tekee jo tasaisen lopputuloksen, ja lakan mutainen väri on juuri sopiva, eikä yhtään tunkkainen. Tämä lakka saa allekirjoittaneen himoitsemaan tavallista enemmän O.P.I.n Pirates of The Caribbean –lakkakokoelmaa, missä kaikki sävyt ovat mutaisen herkullisia. Ja ennen kuin alan kuulostamaan enemmänkin jälkiruokakokilta, tässä tulevat ne kolme vähän vähemmän huonoa kuvaa kynsistä: 



(klikkaa kuvat suuremmiksi)


 




















 Tulee muuten kamerasähläysten jälkeenkin parempi mieli, kun pistää tämän kappaleen soimaan:






 Mavala Mauve Gende



2 kommenttia:

  1. Vau! Nää kuivakukat on tosi makeet! Jos mulla olis kesähäät niin haluaisin kuivakukkia kynsiin. Ehkä muutenkin haluan ;). Tiesitkö muuten että google ehdottaa ensimmäisenä tätä sun blogia kun kirjottaa unglue (mielestäni en oo koskaan tänne aikasemmin nimittäin googlen kautta päätynyt) t. Veera

    VastaaPoista
  2. Veera: Piti ihan kokeilla googlea, aika näppärää ^^ Kiitos kehuista ja kuivakukkiahan on eri värisiä ja -muotoisia, tässä on taas erillaiset meinaan: http://unglueyourlipslover.blogspot.com/2011/07/bad-kids.html Talvihäihin sopisi esim turkoosit tai siniset, ja sopisi ehkä jopa häiden väriteemaan ;>

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttiasi! <3